keskiviikko 22. elokuuta 2018

Minulla on ystävä, rakastettuni


"Minulla on ystävä,
rakastettuni.

Hänen sydämensä on myötäni,

hänen unelmansa
vartioivat minua ja rakkauttani.

Minulla on myös paljon tovereita.
He katsovat minuun ja ystävääni,
he tietävät: rakkaus synnyttää
maailman rakentajia.

Minulla on ystävä,
rakkaus,
tovereita.

Minulla on elämä;
tämä päivä
ja tulevaisuus."
- Arvo Turtiainen -

Rakkauden edessä on jotenkin sanaton olo. Siitäkin huolimatta, että Google tarjoaa vastaukseksi 12 600 000 osumaa kun siltä kysyy "Mitä rakkaus on?" Että yritetty on. 

Rakkaus on yhtä aikaa niin suurta, että kaikki sitä kuvaavat sanat kuulostavat kömpelöiltä. Toisaalta se on niin pientä ja arkista, että ei melkein kehtaa kertoa, mistä tietää olevansa rakastettu. Kuten vaikkapa siitä, että hammasharja odottaa valmiina altaan reunalla, tai että aamupalaleivän juusto on leikattu sydämen muotoiseksi. Ja siitä, että ensimmäinen hörppy juomapullosta tarjotaan minulle, ja koko perheen ruoat on tuotu kaappiin odottamaan nälkäisiä kotiinpalaajia. Tekoina pieniä asioita, mutta arjessa suuria ja siksi niin merkityksellisiä.

Sitten on niitä oikeasti isoja asioita kuten se, että voi luottaa ja tietää, että toinen on aina samalla puolella. Jaettu ilo, huumorintaju ja arkinen hassuttelu tuo elämään keveyttä ja lohduttaa huonoina päivinä. On hienoa nauraa yhdessä! Rehellisyys on joskus rajuakin ja se kiukuttaa, koska peilin näkymä ei miellytä, mutta senkin voi tulkita rakkaudeksi -minuun luotetaan. Elämässä on draivia kun toista ei tarvitse odotella vaan yhdessä voidaan käydä superhitaasti tai valoakin nopeammin. Ja kahdestaan ollaan loistava tiimi.

Kiitos sinulle ystäväni, rakastettuni, että minulla on tämä päivä ja tulevaisuus.