keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Päivän paras hetki



Viime aikoina olen saanut itseni monta kertaa kiinni valittamisesta. Arjessa on tällä hetkellä paljon voimia ja hermoja koettelevia asioita, jotka saa narisemaan kaikenlaisista isoista ja pienistä asioista. Osa on todellisia ensimmäisen maailman murheita kuten jokavuotinen viisihenkisen perheen kausivaaterumba (on kuitenkin mitä pukea päälle pakkasella) tai tuoreina ostetut taatelit, jotka olivatkin lähes vuoden vanhoja. Isojakin asioita elämässä tapahtuu koko ajan ja onnellisia sattumiakin mahtuu joukkoon, mutta muutokset on aina muutoksia ja aina ne tuntuu vaikka kuinka toivottaisi ne ilolla tervetulleiksi. 


Vastavoimana valittamiselle olen kuitenkin havahtunut useamman kerran siihen, että sanon jollekulle lähellä olevalle ihmiselle, että nyt on päivän paras hetki. Aamulla huomasin, että pienimmäinen oli kömpinyt viereen nukkumaan -päivän paras hetki, heti aamusta. Aamutee omassa rauhassa kirkasvalon ääressä ja päiväkodin roskikset (koska nähdessäni roskikset, tiedän, että tänäänkin selvittiin ylös ja ulos ja ehdittiin ajoissa ja luvassa on lähes kahdeksan tuntia työnantajan maksamaa "omaa aikaa" ;)).  Töissä kuppi kahvia, nauru kollegan kanssa, viesti tärkeältä ihmiseltä, edes yksi onnistunut oppitunti ja iltapäivän aurinko luokan ikkunasta -kaikki päivän parhaita hetkiä ja kello on vasta kaksi tai vähän yli. Nopeasti laskien hetkiä kertyy iltaan mennessä helposti parikymmentä.
Kuinka paljon päivän parhaita hetkiä ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen? 

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Minä täällä hei...

Ystäväni kirjoittaa rukousaiheista tekstiä ja pyysi kertomaan, mitä rukous on. Ystävälläni on paljon ystäviä ja hän on ihminen, johon moni tukeutuu elämän taitekohdissa. Silti vastauksia kysymykseen on tullut vain alle kymmenen.

Olen varma, että lähes kaikki ihmiset rukoilevat tavalla tai toisella, mutta ei ole helppo kuvailla, mitä se on. Suomessa rukous on vieläkin hyvin yksityistä ja senkin takia moni ei siitä kerro saati että rukoilisi toisten kuullen ääneen. On poikkeuksiakin, mutta rukous ei ole top10 -puheenaihe, sen kai kaikki myöntää. 

On helppo kertoa, mitä rukous on kun käyttää kaikille tuttua ilmaisua sydämen puheesta Jumalalle. Ja tottahan tuo onkin, mutta minä kun alan rukoilla (muutoin kuin seurassa) niin se siitä sydämen puheesta. Tosi usein astun Isän eteen polvet verta vuotaen, naama räkäisenä ja toinen hanska kateissa, kengännauhat solmussa. Ei siinä ole rauhallisesta sydämen puheesta tietoakaan kun parun, että taas on niin paha mieli kun hommaa on liikaa ja mitään en osaa, rahat on loppu ja kotona on sotkuista. Kiukkuilin lapsille ja äidille olen soittanut viimeksi viikko sitten. Enkä jaksanut osallistua koulun vanhempainiltaan ja tulee talvi ja autossa on kesärenkaat ja vyötäröllä toiset. Ja on niin inhottava sääkin. 

Ystäväni kysymykseen rukouksesta tuli kommentti, että rukous on semmoinen "Voisko joku…kun itse ei pysty" -juttu. Ja niin se onkin! Saan tulla Jumalan eteen kaiken kanssa, mitä minussa on. Olla vaan ja luottaa, että nenä pyyhitään ja renkaat löytyy ennen pitkää sieltä, mistä pitääkin. Saan jättää taakan jalkojeni juureen, kävellä pois ja luottaa, että taakka kannetaan paljon suuremmilla voimilla kuin minulla on. Rukous tuo lohtua ja turvaa, joista nousee syvä kiitollisuus -tänäänkin linja toimii. 

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Pallona ihmisbingossa

Tapasin tinderissä tapaamani ihmisen. Mies oli mukava, juotiin kahvit ja juteltiin. Kohtaaminen oli ilahduttava, jota ei olisi tapahtunut ilman tinderiä -ah, tuota niin ihanaa ihmisbingoa, jonka olemusta olen kovasti pohtinut viime aikoina sekä omien motiivieni että ilmiön yleisen kiinnostavuuden takia. 

Taustatiedoksi teille, jotka ette ole tinderissä, että sovellus on seuranhakupalvelu kännykässä, jossa yksinkertaisesti tykätään toisten kuvista ja lyhyestä profiilikuvauksesta. Tarjolle tulevia profiileja voi rajata sukupuolen, välimatkan ja iän perusteella. Jos molemmat tykkää toisistaan, tulee match ja silloin pääsee kirjoittelemaan kömpelöllä viestitoiminnolla. Jos jompikumpi ei tykkää, häviää profiili bittiavaruuteen eikä tuota ihmistä voi jäljittää palvelusta yhtään millään. Että eipä ole pelkoa roikkujista niilläkään, jotka normaalisti joutuvat hätistelemään epämiellyttävimpiä tarjokkaita pois baaritiskillä. Simple.

Mutta siis, sattumoisin luin Ylioppilaslehteä (5/2014) sunnuntaiaamukahvin seurana. Lehdessä oli juttu, jossa toimittaja oli kirjautunut tinderiin ja analysoi palvelua kokemattoman nettideittailijan näkökulmasta (kaikki tinderissä muuten kertoo kirjautuneensa palveluun vasta pari päivää sitten ;)). 
Juttu oli osuva kuvaus siitä, miten tinder toimii, mutta eniten huvitti tiivistys tinderin olemuksesta: "Tinder muistuttaa ihmisbingoa, joka ei useimmiten edes tähtää uusien ihmisten tapaamiseen…Tämä on tinderöintiä -arkisen illan puuhaa, kevyttä flirttiä, jota voi harrastaa kotisohvalla ketsuppitahra paidalla." 

Touche! Itsekin olen vastaillut kysymyksiin samalla kun teen ruokaa, siivoilen tai ripustan pyykkiä räkätahra olkapäällä. Juttelen siis ihmisten kanssa kaiken arkisen lomassa ilman mitään kummempaa tavoitetta. Mikäs sen parempaa ajanvietettä ihmisrakkaalle ihmiselle, jolla ei ole mahdollisuutta istua iltaa trendikahvilassa tai punttisalilla (kun siellähän kaikki muut sinkut tietenkin on ;)).

Jos tinderissä ei ole tarkoituskaan tutustua ihmisiin, jotka voisi oikeasti tavata, niin minähän käytin palvelua heti väärin ja join kahvia tinder-matchin kanssa. Kahvikupin ääressä juteltiin kaikenlaista ja silloin tuli myös puheeksi teologian opintoni. Seuralaistani kiinnosti, miten tinder sopii teologille? Jäin miettimään. Eniten on kai kyse omista motiiveista ja niiden soveltumisesta omaan arvomaailmaan… Jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin, niin missä se oikein tapahtuu ja mikä on oikea tapa? En minä tiedä, mutta tinderissä olen jutellut monien tosi kivojen miesten kanssa enkä näe ristiriitaa siinä, että kerron itsestäni jotain vieraalle ihmiselle, olen kiinnostunut hänen asioistaan ja uskon. Joku voi olla toista mieltä, mutta se hänelle suotakoon. Keep playing.