tiistai 28. syyskuuta 2021

Rikas vai köyhä?

   

Muutama muisto menneisyydestä. Asuin Kambodzassa, Phnom Penhin kaupungissa joskus ennen vuosituhannen vaihdetta. Työskentelin pienessä koulussa ja asuin koulurakennuksen yläkerrassa hyvin vaatimattomassa asunnossa, josta kuulin jälkeenpäin, että rotat vilistivät lattioilla. Työskentelin yhdessä kolmen paikallisen nuoren naisen kanssa, jotka opiskelivat työn ohessa koulunkäynninohjaajiksi. Palkkapäivä oli kahden viikon välein ja saimme palkan käteisenä. Paikallisten työntekijöiden kuukausipalkka oli sama kuin minun päiväpalkkani.

Toinen muisto. Ilma Phnom Penhissä oli aina hyvin kuuma ja kostea. Asunnossani oli ilmastointilaite, mutta sen käyttäminen oli niin kallista, että minulla ei ollut varaa pitää sitä päällä kuin joskus aivan satunnaisesti, kun en enää kestänyt jatkuvaa hikeä otsalla.

Ruokaostokset Phnom Penhissä tehtiin pääosin torilla, jonka kojuista ostettiin tuore liha ja kasvikset. Leipää ostin pyörällä liikkuvalta myyjältä, joka ajoi joka aamu kotini edustan kadulle ja myi patongin kaltaisia leipiä pyörän tarakalta. Maitotuotteita, juustoa, jugurttia ja muita länsimaisia ruokatarvikkeita sai ostettua vain lähellä olevasta pienestä kaupasta. Pienessä kaupassa oli ilmastointilaite, ja menin kauppaan joskus vain päästäkseni hetkeksi viileään. Ruokaa minulla ei oikein ollut varaa tuosta kaupasta ostaa, mutta en herättänyt huomiota hyllyjen välissä vilvoitellessani, sillä olin valkoinen, länsimainen nuori nainen. Tuskin köyhä tai varas. Kerran kyllä ostin yhden purkin jugurttia, etten olisi näyttänyt epäilyttävältä.  

Päivän tekstissä Jeesus varoittaa meitä keräämästä aarteita maan päälle.  Mitä Jeesus oikein tarkoittaa maanpäällisillä aarteilla? Ehkäpä omaisuutta, rahaa, tavaroita tai jotain muuta materiaa, joka kestää hetken ja sitten se pilaantuu, muuttuu tarpeettomaksi tai käyttökelvottomaksi tai joutuu vääriin käsiin. Tekstin loppuosassa Jeesus varoittaa toistamiseen: Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Mammona on arameaa ja tarkoittaa omaisuutta, arkisemmin ilmaistuna, rahaa. Nämä kaksi tekstinosaa ohjaavat ajattelemaan, että maalliset aarteet ovat erityisesti materiaalisia, ei-pysyviä. Näiden aarteiden keräämiseen keskittyminen vie katseen pois oikean isännän, Jumalan palvelemisesta.

Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle sanotaan näin: Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän. Onko rikkaus siis hyviä tekoja ja omastaan antamista?

Mitä sitten ovat taivaalliset aarteet, joita Jeesus kehottaa meitä keräämään? Taivaalliset aarteet eivät ole materiaa tai ihmiskäden otettavissa. Galatalaiskirjeen viidennessä luvussa Paavali kirjoittaa hengen hedelmistä, joita ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen. Nämä aarteet eivät ole ihmiskäden otettavissa, mutta ne ovat kullan arvoisia ihmisten välisissä suhteissa täällä maan päällä. Niiden avulla voimme täyttää Jeesuksen uuden käskyn Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.

Tutkin lopputyössäni pari vuotta sitten voimavaroja ja toivoa. Minua kiinnosti, mitä on toivon takana, siinä, että joku, koettuaan kovia, säilyttää toimintakykynsä ja toiveikkuutensa. Keskeisimpänä tekijänä näyttäytyi rakkaus. Se, että oli kokenut olevansa rakastettu ja saanut rakastaa. Rakkauden keskuksena ja symbolina pidetään sydäntä. Tiedämme, että näin ei faktisesti ole vaan, että kaikki, myös rakkaus, syntyy aivoissa. Kuitenkin tuossa tekstissä sanotaan, että missä on sydämesi, siellä on aarteesi. Mitä se tarkoittaa? Ihmisen kallein aarre on Jumalan tuntemisessa ja hänen rakkaudestaan todistamisessa. Tähän tarvitaan sydäntä, jonka ajattelemme olevan inhimillisen tahdon, ajatusten ja tunteiden keskus.

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuttaessa olisi syytä puhua aina myös kohtuullisuudesta. Kohtuullisuus on suhteellinen ja kokemuksellinen käsite. Se, mikä toiselle on kohtuullista, on toisen mielestä aivan liian vähän ja toisen mielestä aivan saavuttamattomissa. Raamattu puhuu ahneuden kuolemansynnistä, jolloin mammonan kerryttämisestä tulee elämän tarkoitus. Ahneus mammonaan vie ihmisen katseen pois Jumalasta ja lähimmäisistä. Silloin rikastuminen ei enää palvele Jumalaa ja ihmistä ja se on väärin.

Rikkaus ja köyhyys on myös kokemuksellista. Joku kokee olevansa vähävaraisena hyvin rikas ja toiselle ei yltäkylläisyys tuota rikkauden tunnetta vaikka mitä tekisi. Kokemuksellista sen sijaan ei ole luomakunnan tukala tila, joka absoluuttisesti kertoo, että katseemme on jo ajat sitten kääntynyt pois Jumalasta aineellisen hyvän haalimiseen, mikä on kohtalokasta.

Ajattelen, että taivaalliset aarteet, rakkaus, rukous ja Jumalan sana ovat välineitä, joiden avulla ihminen kurkottaa kohti Jumalaa. Niiden avulla ihminen oppii tuntemaan hänet, Huolenpitäjänsä, Kolmiyhteisen Jumalan.

Oikea rikkaus ei kuitenkaan ole vain Jumalaa varten vaan myös lähimmäistä varten. Taivaallisten aarteiden kerryttäminen on oman ymmärryksen jakamista Jumalan lupaamasta rakkaudesta ja pelastuksesta.

Jeesus opettaa, että Jumalaan uskovan ihmisen ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Jumalan tahdon tuntemisen kautta saamme luottaa hänen huolenpitoonsa ja vapaudumme maallisen rikkauden, rahan, tavaran, maineen, keräämisestä. Taivaallinen Isä pitää meistä huolen ja auttaa meitä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Näin Jumala vapauttaa meidät tekemään hyvää lähimmäisillemme.

Palaan vielä muistoihin, joita kerroin aluksi. Kaikissa välähdyksissä oli tavalla tai toisella kysymys rahasta. Sitä oli hetkellisesti enemmän kuin muilla ja se hävetti - olinko siis rikas? Toisena hetkenä rahaa oli liian vähän olosuhteiden, kodin kuumuuden, parantamiseen - olinko köyhä? Kolmannessa tilanteessa olin niin rikas, että saatoin mennä kauppaan ilman paheksuntaa, mutta liian köyhä ostaakseni kaupasta mitään - olinko siis rikas vai köyhä?

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Mun viereen on paikka sulle varattu

Saarna 20.6. 2021 Keltinmäen kirkko

Matt. 9:9–13

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta. Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Päivän teksti vie ajatukseni kahteen jonkin aikaa sitten julkaistuun musiikkikappaleeseen. Ensimmäinen niistä on Antti Tuiskun levyltä Valittu kansa, jonka nimi itsessään herättää mielikuvan etuoikeutettujen ja jollain tavalla parempien ihmisten joukosta. Levyllä on kappale nimeltään Kahvia ja pullaa, jossa lauletaan näin:

Tuntuu että kaikil muil on paikka. Niill on oma meidänjengiseura. Mis voi aina sunnuntaisin olla puku päällä muiden kaa. 
Tuntuu että kaikil muil on suunta. Niill on oma ryhmän sääntökirja. Eikä niiden tarvi aprikoida tekikö ne virheen taas. 
Ja pöydäs on aina pullaa ja hyvii voileipii. Mä tahtoisin syödä joskus sellaisii.

Toinen kappale on Erika Vikmanin Syntisten pöytä, josta Tampereen seurakunnan papit tekivät pääsiäisen alla videonkin. Videon voi katsoa YouTubesta. Laulussa lauletaan:

Meit on täällä sekava seurakunta. Ja sellaisena kun oot sun pitää tulla. Mun viereen on paikka sulle varattu.

En voi tietää kummankaan artistin tietoista motiivia kirjoittaa sanoitusta näihin kappaleisiin, mutta minut ne vievät päivän tekstiin.

Evankeliumitekstissä Jeesus ruokailee Matteuksen kotona. Matteus oli publikaani, veronkantaja, jonka tehtävänä oli kerätä varoja keisarille. Publikaaneja halveksittiin, koska heitä pidettiin epärehellisinä ja verorahojen uskottiin valuvan vääriin taskuihin. Paikalla oli myös muita ihmisiä, tekstissä heitä kutsutaan syntisiksi. Tämä tilanne ärsytti fariseuksia, koska ei tullut kuuloonkaan, että arvostettu opettaja ruokailee syntisten, paheksuntaa herättävien ihmisten kanssa. Yhdessä aterioinnilla oli Jeesuksen ajan maailmassa erityinen merkitys, sillä sitä pidettiin merkkinä yhteenkuuluvuudesta ja aterioinnin aikana yhteiskunnan luokkarajat saatettiin hetkeksi ylittää. Todennäköisesti ruokaakaan ei ollut niin yltäkylläisesti tarjolla kuin nykypäivänä ja sen vuoksi yhteiset ateriahetket olivat arvokkaita. Sitä kamalampaa, että arvostettu rabbi aterioi publikaanin ja muiden syntisten kanssa, ja hyväksyy vieraanvaraisuuden eleenä tarjotun aterian.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon strategia vuoteen 2026 on nimeltään Ovet auki. Strategiassa kuvataan kirkon nykyistä toimintaympäristöä ja tulevaisuuden haasteita, mutta ennen kaikkea strategia on tehty, jotta kirkko vahvistuisi ja vahvistaisi toimintaansa muuttuneessa maailmassa ydintehtävänsä mukaisesti, Jumalan valtakunnan edistäjänä, ja julistaisi vahvasti ja rohkeasti Jeesusta Kristusta maailman pelastajana.

Ovet auki -strategia tavoittelee nimensä mukaisesti sellaista kirkon tapaa olla ja elää, jossa ovia avataan moniin suuntiin kirkon sisällä ja kirkosta ulospäin. Yhteys, ystävällisyys ja osallisuus ovat kirkon tulevaisuuden kannalta elintärkeitä.

Strategian ensimmäinen ovi aukeaa ulospäin, kohti niitä, jotka eivät ole kirkon sisäpiirissä. Vastassa olevia ihmisiä puhutellaan kielellä, jota he ymmärtävät, ja heidät kohdataan kuunnellen ja keskustellen heidän omista lähtökohdistaan ja heidän lähtökohtansa huomioiden. Vuorovaikutusta pyritään luomaan erityisesti niiden suuntaan, jotka eivät ole vielä tai enää kirkon jäseniä.

Jeesukselle tuon ensimmäisen oven takaa paljastuu maailma, jossa kaikki ovat kutsuttuja yhteiseen pöytään. Hän itse kutsuu, ja liittyy juuri niiden seuraan ruokailemaan, jotka eivät ole joukkoon kuuluneet tai joita kukaan muu ei kutsu. Jeesuksen katsetta ei tarvitse kenenkään paeta, hän tarjoaa paikan vierestään jokaiselle. Eikä siinä vielä kaikki. Jeesus paitsi kutsuu jokaista, mutta hän myös lupauksensa mukaisesti etsii pöydästä puuttuvia: ”Ei terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.”

Jeesus oli liikkeellä koko ajan. Ei hän odottanut aloillaan, että joku tulisi ja tulijalle kerrottaisiin pelastuksesta. Ei, Jeesus kulki kylästä toiseen, opetti ja osallistui ihmisten elämään siellä, missä he olivat ja elivät. Jeesus myös vastasi ihmisten pelastuksen ja toivon kaipuuseen eri tavoilla, opettamalla, parantamalla, joskus oli aiheellista jättää ihminen pohtimaan asiaa itsekseen tai ohjata rukoilemaan.

Strategian toinen ovi aukeaa kirkkoon ja kasvuun. Kirkko on osallisuuden ja vieraanvaraisuuden yhteisö, joka kutsuu kaikkia mukaan, mutta kirkko menee Jeesuksen esimerkin mukaisesti myös sinne, missä ihmiset ovat. Kirkon sanoma ei ole aikaan ja paikkaan sidottua. Nykyaikaisilla verkon välityksellä toteutuvilla yhteisöllisyyden ja hengellisyyden muodoilla voidaan tavoittaa niitäkin, joille ei ole muodostunut tapaa käydä kirkossa tai osallistua seurakuntien toimintaan. Hengellinen etsintä ei ole loppunut ja siihen kirkko voi vastata esim. avaamalla tilansa monipuoliseen käyttöön ja pysymällä liikkeellä.

Kolmas ovi aukeaa kaikille. Ihmisarvo, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat kirkon luovuttamattomia arvoja. Kirkko toimii aktiivisesti vihaa ja syrjintää vastaan ja kutsuu mukaan kaikkia ihmisiä. Antti Tuisku laulaa: ”Mun oma jengi katsoo mua hymyillen. Ei ne käännytä mua pois.” Miten jokainen kirkkoon kaipaava ja kirkkoon tiensä löytänyt voisi kokea hyväksyntää, arvostusta ja turvaa?

Aktiivinen vihan ja syrjinnän vastustaminen ei kitke pois rakenteellista rasismia, joka on usein piilossa ja jää tarkimmaltakin aktivistilta helposti huomaamatta. Rakenteellisessa rasismissa on kyse yhteiskunnan rakenteissa ja instituutioissa olevista toimintakäytännöistä ja säädöksistä, jotka johtavat syrjintään ja rasismiin. Rakenteellinen rasismi voi lievimmillään olla sitä, että joku ryhmä jää vaan huomaamatta, kutsumatta tai sitä, että toiminnoissa ei ole huomioitu esim. saavutettavuutta tai monikulttuurisuuden ja -kielisyyden tarpeita.

Räikeimmät rakenteellisen rasismin muodot ovat onneksi harvinaisempia, koska Suomessa ja kirkossa on tehty jo kauan töitä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolesta, mutta edelleen tähän asiaan on syytä kiinnittää huomiota ja olla tietoinen omasta taipumuksesta hakeutua kaltaistensa joukkoon.

Jeesuksen esimerkkiä seuraavan kristityn suunta on juuri päinvastainen -etsiä ja kutsua mukaan niitä, jotka ovat erilaisia kuin itse olemme, eivätkä ole saaneet vielä kutsua yhteiseen pöytään.

Maailman pakolaispäivänä tämä on hyvin ajankohtainen teema, sillä maailmassa on tälläkin hetkellä yli 80 miljoonaa ihmistä, jotka eivät tiedä, mihin pöytään olisivat tervetulleita.

Kohta nautittavan ehtoollisen aikana syntyy luonnollinen ateriayhteys muiden ehtoolliselle osallistujien kesken.”Meit on täällä sekava seurakunta. Ja sellaisena kun oot sun pitää tulla. Mun viereen on paikka sulle varattu.” 

Kenenkään läsnäoloa ehtoollispöydässä ei kyseenalaisteta taustan tai tekojen vuoksi, sillä kutsujana on itse Jeesus Kristus, joka on luvannut syntien anteeksiannon jokaiselle pöytään tulijalle.

Kun päivän evankeliumia ja kirkon uunituoretta strategiaa tarkastelee näin rintarinnan, tulee väistämättä mieleen, että Ovet auki -strategiassa palataan juurille ja Jeesuksen esimerkin seuraamiseen. Voisiko olla niin, että se onkin ollut kirkko, joka on ollut jotenkin kateissa ja löytynyt taas?

Sinut on kutsuttu

Saarna 13.6.2021 Keltinmäen kirkko

Luuk. 9:57–62

Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”

Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”

Viime aikoina kutsuja juhliin ja tapaamisiin on ollut vähänlaisesti. Nekin juhlat, joihin yleensä tulee itsestään selvästi kutsutuksi, on viimeiseen hetkeen olleet epävarmoja, osa on lopulta peruttu, ja osa toteutettu vaihtoehtoisin tavoin verkossa tai ulkona. Kohtaamisia on ollut vähemmän kuin yleensä, ja on ollut tarve miettiä, miten olisi turvallista kohdata. Vieläkin tapahtumien ja juhlien järjestäjät ovat epävarmoja, voiko juhlat järjestää, kuinka monta vierasta voi kutsua, ja millaisin järjestelyin on turvallista juhlia.

Äsken luetussa evankeliumitekstissä Jeesus kohtaa matkallaan kolme erilaista ihmistä. Jeesus oli jatkuvasti liikkeellä, ja tässä kohdassa matkalla Galileasta Jerusalemiin. Raamattu ei kerro kovinkaan paljon, keitä nämä nimenomaiset ihmiset olivat, joiden kanssa Jeesus puhui. Ehkäpä satunnaisia kulkijoita tai joukkoon matkalta liittyneitä, mahdollisesti Jeesusta jo seuraavia opetuslapsia. Jeesuksen ajan Israelissa ihmiset kulkivat pääosin kävellen, ja päivämatkat olivat pitkiä. Porukalla oli varmasti mukavampi ja turvallisempi taittaa matkaa.

Kaikkia näitä kohtaamisia yhdistää kutsu. Kaksi kohdatuista kutsuu itse itsensä Jeesuksen seuraajaksi ja yhdelle heistä Jeesus esittää kutsun. Mitä kutsu sitten tarkoittaa?

Yleisesti ottaen kutsu on ilmoitus tilaisuudesta, joka sisältää pyynnön tulla paikalle ja osallistua tapahtumaan tai juhlaan. Tässä yhteydessä kutsulla on muitakin sisältöjä. Lähtökohta on, että Jumala on luonut meidät ja tavallaan kutsunut meidät olemaan ihmisiä, omaksi kuvakseen luotuja. Jumala kutsuu luomaansa ihmistä yhteyteensä ja lähelleen, tuntemaan hänen tahtonsa ja rakkautensa. Kasteessa meidät on liitetty Jumalan perheeseen ja saamme odottaa, että Jumala pitää meistä huolta kuin vanhempi lapsestaan. 

Jumala kutsuu meitä myös työtovereikseen. Täällä maan päällä meillä jokaisella on oma tehtävämme itsemme, lähimmäistemme ja luomakunnan huolenpitäjinä. Jokaisella on omalla paikallaan erilaisia vastuita ja velvollisuuksia, tehtäviä, joissa huolehdimme yleisestä hyvinvoinnista. Luomisessa ihmisille uskottiin tämä tehtävä, ja tässä tehtävässä olemme Jumalan työtovereita.

Kolmanneksi kutsu tarkoittaa tuota evankeliumin kutsua seurata Jeesusta eli liittyä Jumalan valtakunnan palvelukseen. Palveluksessa oleminen on oman kutsumuksen seuraamista. Ihmisillä on erilaisia kutsumuksia. Joku työskentelee seurakunnassa tai perinteisissä kutsumusammateissa. Joku vastaa kutsuun tekemällä musiikkia tai taidetta tai tubettaa, jollain on lahja palvella käsitöiden, lasten hoitamisen tai kirjoittamisen kautta. Jonkun kutsumus voi kuljettaa kauas Suomesta niiden pariin, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia tai jotka kärsivät sodassa tai luonnonkatastrofien keskellä. Yhtä kaikki, jokainen kristitty on kutsuttu palvelemaan omalle paikalleen, ja elämään todeksi uskoaan arkisessa elämässään. Ei ole väliä, minkä ikäinen olet, mihin ammattiryhmään kuulut tai minkä koulutuksen olet saanut. Kyse on siitä, että tunnistaa kutsun ja vastaa siihen omalta paikaltaan, omien edellytystensä mukaisesti. Seurakunta, ekkleesia, kutsuttujen joukko, on se mihin kuulumme, ja sen vuoksi meitä kaikkia koskee tuo Jeesuksen kutsu ”Seuraa minua”. Kuuletko sinä kutsun ja miten vastaat siihen?

Evankeliumitekstissä Jeesus kohtaa kolme erilaista ihmistä. Heitä voisi kutsua vaikkapa sitten kun, mutta kun ja minä -miehiksi.

Sitku-mies on valmis, kun on ensin haudannut isänsä. Onkohan isä juuri kuollut vai kuolemassa? Tuntuisi, että noin juuri pitää toimia -hoitaa ensin kesken jääneet asiat loppuun. Varsinkin jos oma isä odottaa hautaamista. Kymmenessä käskyssäkin sanotaan ”Kunnioita vanhempiasi.” Jeesus on kuitenkin eri mieltä. Sitku-ihmisille ei ole tilaa Jumalan valtakunnassa sillä työ ei odota, ja sen vuoksi liikkeelle on lähdettävä heti. Kaikki muu saa jäädä, kun kutsu käy. Prioriteettilista, se mikä on ensisijaista, on määriteltävä uudelleen.

Minäki-mies on innokas ja valmis seuraamaan Jeesusta, minne ikinä hän meneekään. Mies vaikuttaa tehneen vakaan päätöksen elämänsä suunnasta, ja sen luulisi olevan mieluista Jeesukselle. Mutta ei. Miehen intoon Jeesus vastaa kielikuvalla ketuista ja linnuista, joilla on luolansa ja pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole mitään. Miehen innossa ei varsinaisesti ole vikaa, mutta tuolla karulla vertauskuvalla Jeesus haluaa muistuttaa, että hänen seuraajiensa elämä ei ole aina helppoa. Jeesus ja opetuslapset kiertelivät kylästä toiseen eikä heillä aina ollut varmaa tietoa yösijasta tai mistä saisivat ruokaa tai mihin pääsisivät pesulle. Matteuksen evankeliumissa (Matt. 6: 25-27) Jeesus kyllä sanoo: ” Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Ehkäpä tuo innokas mies muisti Jeesuksen sanat, ja siihen luottaen oli valmis seuraamaan Jeesusta.

Toisaalta pitää ymmärtää, että ihmisen omaa vakaa valintakaan ei aina takaa onnistumista tehtävässä. Jumala itse valitsee seuraajansa ja heidän kohdallaan varmistaa onnistumisen.

Muttaku -mies on hänkin tehnyt valinnan seurata Jeesusta, mutta esittää kuitenkin toiveen, että ennen lähtöä hän saisi käydä hyvästelemässä kotiväkensä. Toive tuntuu aika kohtuulliselta. Siihenkin Jeesus vastaa kieltävästi. ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.” Eteenpäin ei voi mennä katsomalla taakseen. Kaikista mutista on luovuttava, menneet saa ja täytyy unohtaa, ja kääntää katse eteenpäin. Jeesuksen kutsuun vastaaminen tarkoittaa eteenpäin kulkemista, kohti Kristuksen valoa kulkemista, taakseen katsomatta.

Ajattelen, että Jeesuksen kutsuun voi vastata nyt heti ja aloittamalla pienestä. Jeesuksen seuraaminen voi olla aluksi hyvin vaatimatonta ja arkista tai lähes näkymätöntä. Jumalalle voi sanoa, ”tässä olen, käytä minua ja lahjojani”. Jumalan äänen kuulemisen voi asettaa omalla prioriteettilistallaan kärkipäähän.

Jeesuksen seuraaminen valintana tarkoittaa sitä, että suostuu lapseksi, opetuslapseksi. Lapsena ei monesti tiedä, osaa eikä ymmärrä, mutta opetuslapsena saa luottaa, että Jumala kuljettaa ja kantaa.

Ajoitus ei koskaan voisi olla oikeampi kuin nyt, sillä vielä on aikaa ja mahdollisuus valita. Ei tarvitse jäädä odottelemaan näyttävää liikkeellelähtöä sitten kun on jotenkin enemmän valmis tai joku muu asia on hoidettu ja tehty.

Kristittynä eläminen ei lopultakaan tarkoita irrottautumista muusta maailmasta tai perheestä tai kaiken jättämistä taakseen ja sikseen. Enemmänkin on kyse siitä, kuinka minä ja sinä, me kaikki, kristittyinä ja Jeesuksen seuraajina elämme omassa lähiympäristössämme, perheen, työtovereiden ja muiden läheisten keskellä. Sinut on kutsuttu, aloita heti.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Minulla on ystävä, rakastettuni


"Minulla on ystävä,
rakastettuni.

Hänen sydämensä on myötäni,

hänen unelmansa
vartioivat minua ja rakkauttani.

Minulla on myös paljon tovereita.
He katsovat minuun ja ystävääni,
he tietävät: rakkaus synnyttää
maailman rakentajia.

Minulla on ystävä,
rakkaus,
tovereita.

Minulla on elämä;
tämä päivä
ja tulevaisuus."
- Arvo Turtiainen -

Rakkauden edessä on jotenkin sanaton olo. Siitäkin huolimatta, että Google tarjoaa vastaukseksi 12 600 000 osumaa kun siltä kysyy "Mitä rakkaus on?" Että yritetty on. 

Rakkaus on yhtä aikaa niin suurta, että kaikki sitä kuvaavat sanat kuulostavat kömpelöiltä. Toisaalta se on niin pientä ja arkista, että ei melkein kehtaa kertoa, mistä tietää olevansa rakastettu. Kuten vaikkapa siitä, että hammasharja odottaa valmiina altaan reunalla, tai että aamupalaleivän juusto on leikattu sydämen muotoiseksi. Ja siitä, että ensimmäinen hörppy juomapullosta tarjotaan minulle, ja koko perheen ruoat on tuotu kaappiin odottamaan nälkäisiä kotiinpalaajia. Tekoina pieniä asioita, mutta arjessa suuria ja siksi niin merkityksellisiä.

Sitten on niitä oikeasti isoja asioita kuten se, että voi luottaa ja tietää, että toinen on aina samalla puolella. Jaettu ilo, huumorintaju ja arkinen hassuttelu tuo elämään keveyttä ja lohduttaa huonoina päivinä. On hienoa nauraa yhdessä! Rehellisyys on joskus rajuakin ja se kiukuttaa, koska peilin näkymä ei miellytä, mutta senkin voi tulkita rakkaudeksi -minuun luotetaan. Elämässä on draivia kun toista ei tarvitse odotella vaan yhdessä voidaan käydä superhitaasti tai valoakin nopeammin. Ja kahdestaan ollaan loistava tiimi.

Kiitos sinulle ystäväni, rakastettuni, että minulla on tämä päivä ja tulevaisuus. 




   



maanantai 7. elokuuta 2017

I have nothing else, I have to live in and of love

 ”I have nothing else, I have to live in and of love”, writes Flemish nun and mystic Hadewijch from Antwerpen. She lived in 1200s and she is known of the mystic poetry of love. Hadewijch from Antwerpen called love in seven names: love is a chain, light, coal, fire, dew or babtism, fountain or hell. Which one in each person, depends on him/her and circumstances in life.

I call my self a hope researcher. I am interested of what is hope and where it comes from? Why someone is hopeful and the other one hopeless in same situation? If you you are interested of hope you’ll eventually become interested of pain and suffering, sorrow, vulnerability, joy, creativity and compassion. Hope, as well as love is not only about emotions, it is about acting. It is acts towards to one you believe in being behind of all this, towards yourself and towards to all living creatures.

There is another seven names for love and they are Agape, Amor, Eros, Philautia, Philia, Pragma and Ludus. They are all about emotions but also acts.

Agape means divine love from God who has created us human beings as His image. God’s love is patient and compassionate, truthful and eternal.
Amor and Eros are small sized chubby round brothers, wings on their backs representing passionate love, sexual attraction and strong feelings to other person. I guess many of you have met Amor’s arrow, it doesn’t leave you cold in any sense.
Philia is a form of warm love to your family and friends. It is bonding with people close to you and sense of belonging.
Philautia is you. The one who should look at you in loving eyes, talk to you in supportive voice and applause you when you succeed.
Pragma makes strong marriage. It is realistic expectations to your spouse, willingness to compromise and good deeds in family. It is love towards grandchildren. It is strong, patient and approving love. You practise pragma when you stay even if you would like to escape and seek for harmony when you feel like arguing.
The last love is Ludus. It is a joy of life and living in ease. It offers an escape from daily routines and worries. Ludus is parental love and love to your pets.
It is Ludus that we are here today to celebrate wedding couple's three year old marriage. There has been plenty of love between them and to their children.

If you sometimes feel like there is no love in your life or that love has faded, think again. I am sure that even if brothers Amor and Eros have left due to the harsh daily routines, there is still some Pragma left in shared refrigerator and full fuel tank in a car. There must be Philia, one friend to call and some family members who still love you no matter what. Ludus is the laughter at your child’s face and muddy hand on your shoulder. Philautia is the heart itself and Agape is a gift given to you everyday.

Congratulations to married couple and long live love between you two!

Speech in a wedding 5th August 2017. 

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Muuta minulla ei ole, minun pitää elää rakkaudesta

”Muuta minulla ei ole, minun pitää elää rakkaudesta”, kirjoittaa flaamilainen mystikko ja nunna Hadewijch Antwerpeniläinen. Hadewijch Antwerpeniläinen eli 1200-luvulla, ja hänet tunnetaan rakkauden mystiikkaa tulvivista runoistaan. Hadewijch Antwerpeniläinen kuvasi rakkautta seitsemällä eri nimellä: rakkaus on kahle, valo, hiili, tuli, kaste, lähde ja helvetti. Mikä kellekin, riippuu ihmisestä ja elämäntilanteesta.

Viimeaikoina olen tutkinut toivoa. Mitä toivo on ja mistä se syntyy? Miksi joku on toiveikas ja toinen epätoivoinen vaikka tilanteet näyttää päällisin puolin samalta. Toivon tutkiminen johdattaa väistämättä tutkimaan myös kipua ja kärsimystä, surua, haavoittuvuutta, iloa, luovuutta ja myötätuntoa. Rakkautta. Toivon tie on rakkauden tie. Toivo, kuten rakkauskin, ei ole vain tunne vaan se on tekoja. Rakkaus on tekoja suhteessa siihen, jonka uskot olevan kaiken tämän takana, suhteessa itseesi ja toisiin lähellä oleviin eläviin olentoihin.

Rakkauden toiset seitsemän nimeä ovat Agape, Amor, Eros, Philautia, Philia, Pragma ja Ludus. Jokaiseen niistä sisältyy paitsi tunteita myös tekoja.

Agape tarkoittaa jumalallista rakkautta. Rakkautta, jonka kristinuskon Jumala kohdistaa meihin, luomiinsa ihmisiin. Agape on monille tutun korinttolaiskirjeen rakkautta, joka on pitkämielinen ja lempeä, joka iloitsee yhdessä totuuden kanssa, ja joka ei koskaan häviä.

Amor ja Eros ovat roomalais-kreikkalaisen mytologian pienikokoiset, vähän pulleatkin siivekkäät veljekset, jotka saavat ihmiset rakastumaan sokeasti ja hullaantumaan toisistaan hallitsemattomasti. Eros on suurta jännitystä ja huumaa, vahvoja ja väkeviä tunteita. Intiimiä yhdessä oloa, romantiikkaa ja kiihkeyttä. Amor kantaa nuolta, joka osuessaan kohdalle muuttaa ihmisen elämän lopullisesti. Koska siitä rakkaudessa on kyse, vetovoimasta toisen lähelle.

Philia on lämminhenkistä rakkautta lähellä olevia ihmisiä kohtaan. Sen on yhteenkuuluvaisuuden ja turvallisuuden tunnetta ja lempeää vanhemmuutta. Nyt, katso ympärillesi. Kuka täällä on sinulle vielä vieras, mutta jonka tahtoisit olevan kohta tuttu. Mene nyt sen ihmisen tai ryhmän lähelle, tervehdi ja katso, olet juuri saanut philian lämmintä rakkautta osaksesi.
Philautia olet sinä itse. Hyväksyvä katse peilistä, kannustava ääni päässä kun asiat ei suju ja raikuvat aplodit kun onnistut. Anna itsellesi lämmin halaus. Nyt. Olet sen ansainnut.

Pragma on kestävän avioliiton salaisuus. Se on realistisia odotuksia kumppanilta, valmius tehdä kompromisseja ja yhteisen hyvän tavoittelua. Se on isovanhempien rakkautta lapsenlapsia kohtaan. Pragma on kestävää, kärsivällistä ja hyväksyvää. Sitä voit osoittaa joka päivä jäämällä silloin kun tekisi mieli paeta ja ottamalla sovinnon askeleen kun tekisi mieli riidellä.

Rakkauden viimeinen nimi on Ludus. Ludus on iloa ja keveyttä ja tarjoaa pakoa arjen huolista ja askareista. Ludus on sisäinen lapsemme, luova, hassu ja leikkisä. Ludus on vanhemman ja lapsen välistä rakkautta, ja iloa lemmikistä. 
Ludus on se, että olemme täällä tänään iloitsemassa siitä, että hääparin elämässä on riittänyt rakkautta jo kolme vuotta. Sitä on riittänyt myös heidän lapsilleen ja kaikille meille läheisille.

Jos joskus tuntuu, että rakkautta ei ole tai että se on jostain syystä hiipumassa, ala tarkastella rakkautta uudella tavalla. Olen ihan varma, että vaikka veljekset Amor ja Eros olisivat arjen paineissa lähteneet tiehensä jostain löytyy vielä Pragmaa, yhteinen jääkaappi ja tankattu auto tai Philiaa, ystävä, jolle voit soittaa tai perhe, joka rakastaa sinua kaikesta huolimatta. Ludus on nauru lapsen huulilla tai kurainen käsi kaulalla. Philautia on sydän itse ja Agape lahjana saatua.
Lämpimät onnittelut hääparille!

Puhe häissä 5.8.2017

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Perstuntuma toimii tosi harvoin

Meillä on ruokapöydässä aina jotain kasviksia. Hyvin usein ruoalla syödään salaattia ja lämpimiä kasviksia tai vähintään pikkutomaatteja ja kurkunpaloja. Jos on oikein kaappi tyhjänä, löytyy sentään aina porkkanoita pilkkoa pääruoan kaveriksi. Kuitenkin heräsin yhtenä päivänä siihen, että lasten lautasilla on lähinnä pastaa, perunaa tai riisiä ja sen kanssa tarkoitettua lihaa, kanaa tai kastiketta. Tarjolla on, tarjottu on, mutta ottaako kukaan?

Se on kyllä ihan sama ihmissuhteissa ja varsinkin parisuhteessa. 
Naiset kuvittelevat usein elävänsä suhteessa, jossa on hyvä keskusteluyhteys kunnes heräävät siihen tosiasiaan, että yhteys toimii vain toiseen suuntaan. Kun nainen kertoo avoimesti  (ja joskus hyvin vuolaasti ja värikkäästi) ajatuksistaan ja tunteistaan, mies kuuntelee kyllä, mutta ei tuo keskusteluun omaa osuuttaan. 

Olen itsekin kuvitellut olleeni suhteissa, joissa on hyvä keskusteluyhteys. Jälkeenpäin olen kuitenkin herännyt siihen, että itse olen kyllä kertonut jokaisen sieluni syövereistä löytyneen yksityiskohdan ja siihen liittyvän tunteen (koska se on minulle helppoa ja minun tapani hahmottaa maailmaa ja itseäni suhteessa siihen), mutta en tiedä mitään miehestä. Jotenkin sitä ajattelee, että kun itse avautuu ja antaa esimerkkiä ja luo tapaa keskustella, toinenkin tekisi niin, mutta kun ei. Tottahan se on, että jos minä syön salaattia, ei se salaatti lasten vatsoihin päädy. 

Tutkimusten mukaan onnellisen parisuhteen yksi keskeinen tekijä on pariskunnan kyky ylläpitää keskusteluyhteyttä ja varsinkin hyvästä sellaisesta seuraavaa tunneyhteyttä. Kokemus tunneyhteydestä on erityisen tärkeää naisille, ja sen puuttuminen altistaa monenlaiselle pahoinvoinnille, ja on monen eron taustalla. Keskimäärin naisilla on suurempi tarve ja parempi taito sanoittaa asioita ja puhua tunteistaan. Epäsuhta syntyy kun ihmissuhteen toinen osapuoli hahmottaa maailmaa eri tavalla. Monet miehet kertovat itsestään ja tunteistaan olemalla paikalla, tekemällä asioita ja olemalla luottamuksen arvoisia. Kaikki edellä mainitut ovat hyviä tapoja, mutta riittävät korkeintaan työelämässä. Ihmissuhteessa tarvitaan paljon muutakin. Omien ajatusten sanoittamista, tunteiden tunnistamista ja niistä kertomista ja toisen ajattelusta kiinnostumista! 

Ymmärrän, että ihmiset on erilaisia. Ja meillä on erilaisia taitoja. Niitä taitoja, jotka meiltä luonnostaan puuttuu voi kuitenkin harjoitella! Jos et ymmärrä itseäsi, opettele. Jos et osaa kertoa siitä, opettele. Jos et osaa keskustella, puhua ja jakaa asioita, opettele (hyvä mies). Väitän, että suomalaisilla miehillä on maailman parhaat opettajat näiden taitojen opetteluun, suomalaiset naiset. Perstuntuma toimii tosi harvoin.