Viime aikoina olen saanut itseni monta kertaa kiinni valittamisesta. Arjessa on tällä hetkellä paljon voimia ja hermoja koettelevia asioita, jotka saa narisemaan kaikenlaisista isoista ja pienistä asioista. Osa on todellisia ensimmäisen maailman murheita kuten jokavuotinen viisihenkisen perheen kausivaaterumba (on kuitenkin mitä pukea päälle pakkasella) tai tuoreina ostetut taatelit, jotka olivatkin lähes vuoden vanhoja. Isojakin asioita elämässä tapahtuu koko ajan ja onnellisia sattumiakin mahtuu joukkoon, mutta muutokset on aina muutoksia ja aina ne tuntuu vaikka kuinka toivottaisi ne ilolla tervetulleiksi.
Vastavoimana valittamiselle olen kuitenkin havahtunut useamman kerran siihen, että sanon jollekulle lähellä olevalle ihmiselle, että nyt on päivän paras hetki. Aamulla huomasin, että pienimmäinen oli kömpinyt viereen nukkumaan -päivän paras hetki, heti aamusta. Aamutee omassa rauhassa kirkasvalon ääressä ja päiväkodin roskikset (koska nähdessäni roskikset, tiedän, että tänäänkin selvittiin ylös ja ulos ja ehdittiin ajoissa ja luvassa on lähes kahdeksan tuntia työnantajan maksamaa "omaa aikaa" ;)). Töissä kuppi kahvia, nauru kollegan kanssa, viesti tärkeältä ihmiseltä, edes yksi onnistunut oppitunti ja iltapäivän aurinko luokan ikkunasta -kaikki päivän parhaita hetkiä ja kello on vasta kaksi tai vähän yli. Nopeasti laskien hetkiä kertyy iltaan mennessä helposti parikymmentä.
Kuinka paljon päivän parhaita hetkiä ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti