Ystäväni kirjoittaa rukousaiheista tekstiä ja pyysi kertomaan, mitä rukous on. Ystävälläni on paljon ystäviä ja hän on ihminen, johon moni tukeutuu elämän taitekohdissa. Silti vastauksia kysymykseen on tullut vain alle kymmenen.
Olen varma, että lähes kaikki ihmiset rukoilevat tavalla tai toisella, mutta ei ole helppo kuvailla, mitä se on. Suomessa rukous on vieläkin hyvin yksityistä ja senkin takia moni ei siitä kerro saati että rukoilisi toisten kuullen ääneen. On poikkeuksiakin, mutta rukous ei ole top10 -puheenaihe, sen kai kaikki myöntää.
On helppo kertoa, mitä rukous on kun käyttää kaikille tuttua ilmaisua sydämen puheesta Jumalalle. Ja tottahan tuo onkin, mutta minä kun alan rukoilla (muutoin kuin seurassa) niin se siitä sydämen puheesta. Tosi usein astun Isän eteen polvet verta vuotaen, naama räkäisenä ja toinen hanska kateissa, kengännauhat solmussa. Ei siinä ole rauhallisesta sydämen puheesta tietoakaan kun parun, että taas on niin paha mieli kun hommaa on liikaa ja mitään en osaa, rahat on loppu ja kotona on sotkuista. Kiukkuilin lapsille ja äidille olen soittanut viimeksi viikko sitten. Enkä jaksanut osallistua koulun vanhempainiltaan ja tulee talvi ja autossa on kesärenkaat ja vyötäröllä toiset. Ja on niin inhottava sääkin.
Ystäväni kysymykseen rukouksesta tuli kommentti, että rukous on semmoinen "Voisko joku…kun itse ei pysty" -juttu. Ja niin se onkin! Saan tulla Jumalan eteen kaiken kanssa, mitä minussa on. Olla vaan ja luottaa, että nenä pyyhitään ja renkaat löytyy ennen pitkää sieltä, mistä pitääkin. Saan jättää taakan jalkojeni juureen, kävellä pois ja luottaa, että taakka kannetaan paljon suuremmilla voimilla kuin minulla on. Rukous tuo lohtua ja turvaa, joista nousee syvä kiitollisuus -tänäänkin linja toimii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti