Rikas vai köyhä?

   

Muutama muisto menneisyydestä. Asuin Kambodzassa, Phnom Penhin kaupungissa joskus ennen vuosituhannen vaihdetta. Työskentelin pienessä koulussa ja asuin koulurakennuksen yläkerrassa hyvin vaatimattomassa asunnossa, josta kuulin jälkeenpäin, että rotat vilistivät lattioilla. Työskentelin yhdessä kolmen paikallisen nuoren naisen kanssa, jotka opiskelivat työn ohessa koulunkäynninohjaajiksi. Palkkapäivä oli kahden viikon välein ja saimme palkan käteisenä. Paikallisten työntekijöiden kuukausipalkka oli sama kuin minun päiväpalkkani.

Toinen muisto. Ilma Phnom Penhissä oli aina hyvin kuuma ja kostea. Asunnossani oli ilmastointilaite, mutta sen käyttäminen oli niin kallista, että minulla ei ollut varaa pitää sitä päällä kuin joskus aivan satunnaisesti, kun en enää kestänyt jatkuvaa hikeä otsalla.

Ruokaostokset Phnom Penhissä tehtiin pääosin torilla, jonka kojuista ostettiin tuore liha ja kasvikset. Leipää ostin pyörällä liikkuvalta myyjältä, joka ajoi joka aamu kotini edustan kadulle ja myi patongin kaltaisia leipiä pyörän tarakalta. Maitotuotteita, juustoa, jugurttia ja muita länsimaisia ruokatarvikkeita sai ostettua vain lähellä olevasta pienestä kaupasta. Pienessä kaupassa oli ilmastointilaite, ja menin kauppaan joskus vain päästäkseni hetkeksi viileään. Ruokaa minulla ei oikein ollut varaa tuosta kaupasta ostaa, mutta en herättänyt huomiota hyllyjen välissä vilvoitellessani, sillä olin valkoinen, länsimainen nuori nainen. Tuskin köyhä tai varas. Kerran kyllä ostin yhden purkin jugurttia, etten olisi näyttänyt epäilyttävältä.  

Päivän tekstissä Jeesus varoittaa meitä keräämästä aarteita maan päälle.  Mitä Jeesus oikein tarkoittaa maanpäällisillä aarteilla? Ehkäpä omaisuutta, rahaa, tavaroita tai jotain muuta materiaa, joka kestää hetken ja sitten se pilaantuu, muuttuu tarpeettomaksi tai käyttökelvottomaksi tai joutuu vääriin käsiin. Tekstin loppuosassa Jeesus varoittaa toistamiseen: Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Mammona on arameaa ja tarkoittaa omaisuutta, arkisemmin ilmaistuna, rahaa. Nämä kaksi tekstinosaa ohjaavat ajattelemaan, että maalliset aarteet ovat erityisesti materiaalisia, ei-pysyviä. Näiden aarteiden keräämiseen keskittyminen vie katseen pois oikean isännän, Jumalan palvelemisesta.

Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle sanotaan näin: Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän. Onko rikkaus siis hyviä tekoja ja omastaan antamista?

Mitä sitten ovat taivaalliset aarteet, joita Jeesus kehottaa meitä keräämään? Taivaalliset aarteet eivät ole materiaa tai ihmiskäden otettavissa. Galatalaiskirjeen viidennessä luvussa Paavali kirjoittaa hengen hedelmistä, joita ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen. Nämä aarteet eivät ole ihmiskäden otettavissa, mutta ne ovat kullan arvoisia ihmisten välisissä suhteissa täällä maan päällä. Niiden avulla voimme täyttää Jeesuksen uuden käskyn Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.

Tutkin lopputyössäni pari vuotta sitten voimavaroja ja toivoa. Minua kiinnosti, mitä on toivon takana, siinä, että joku, koettuaan kovia, säilyttää toimintakykynsä ja toiveikkuutensa. Keskeisimpänä tekijänä näyttäytyi rakkaus. Se, että oli kokenut olevansa rakastettu ja saanut rakastaa. Rakkauden keskuksena ja symbolina pidetään sydäntä. Tiedämme, että näin ei faktisesti ole vaan, että kaikki, myös rakkaus, syntyy aivoissa. Kuitenkin tuossa tekstissä sanotaan, että missä on sydämesi, siellä on aarteesi. Mitä se tarkoittaa? Ihmisen kallein aarre on Jumalan tuntemisessa ja hänen rakkaudestaan todistamisessa. Tähän tarvitaan sydäntä, jonka ajattelemme olevan inhimillisen tahdon, ajatusten ja tunteiden keskus.

Rikkaudesta ja köyhyydestä puhuttaessa olisi syytä puhua aina myös kohtuullisuudesta. Kohtuullisuus on suhteellinen ja kokemuksellinen käsite. Se, mikä toiselle on kohtuullista, on toisen mielestä aivan liian vähän ja toisen mielestä aivan saavuttamattomissa. Raamattu puhuu ahneuden kuolemansynnistä, jolloin mammonan kerryttämisestä tulee elämän tarkoitus. Ahneus mammonaan vie ihmisen katseen pois Jumalasta ja lähimmäisistä. Silloin rikastuminen ei enää palvele Jumalaa ja ihmistä ja se on väärin.

Rikkaus ja köyhyys on myös kokemuksellista. Joku kokee olevansa vähävaraisena hyvin rikas ja toiselle ei yltäkylläisyys tuota rikkauden tunnetta vaikka mitä tekisi. Kokemuksellista sen sijaan ei ole luomakunnan tukala tila, joka absoluuttisesti kertoo, että katseemme on jo ajat sitten kääntynyt pois Jumalasta aineellisen hyvän haalimiseen, mikä on kohtalokasta.

Ajattelen, että taivaalliset aarteet, rakkaus, rukous ja Jumalan sana ovat välineitä, joiden avulla ihminen kurkottaa kohti Jumalaa. Niiden avulla ihminen oppii tuntemaan hänet, Huolenpitäjänsä, Kolmiyhteisen Jumalan.

Oikea rikkaus ei kuitenkaan ole vain Jumalaa varten vaan myös lähimmäistä varten. Taivaallisten aarteiden kerryttäminen on oman ymmärryksen jakamista Jumalan lupaamasta rakkaudesta ja pelastuksesta.

Jeesus opettaa, että Jumalaan uskovan ihmisen ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Jumalan tahdon tuntemisen kautta saamme luottaa hänen huolenpitoonsa ja vapaudumme maallisen rikkauden, rahan, tavaran, maineen, keräämisestä. Taivaallinen Isä pitää meistä huolen ja auttaa meitä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Näin Jumala vapauttaa meidät tekemään hyvää lähimmäisillemme.

Palaan vielä muistoihin, joita kerroin aluksi. Kaikissa välähdyksissä oli tavalla tai toisella kysymys rahasta. Sitä oli hetkellisesti enemmän kuin muilla ja se hävetti - olinko siis rikas? Toisena hetkenä rahaa oli liian vähän olosuhteiden, kodin kuumuuden, parantamiseen - olinko köyhä? Kolmannessa tilanteessa olin niin rikas, että saatoin mennä kauppaan ilman paheksuntaa, mutta liian köyhä ostaakseni kaupasta mitään - olinko siis rikas vai köyhä?

Sinut on kutsuttu

Saarna 13.6.2021 Keltinmäen kirkko

Luuk. 9:57–62

Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”

Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”

Viime aikoina kutsuja juhliin ja tapaamisiin on ollut vähänlaisesti. Nekin juhlat, joihin yleensä tulee itsestään selvästi kutsutuksi, on viimeiseen hetkeen olleet epävarmoja, osa on lopulta peruttu, ja osa toteutettu vaihtoehtoisin tavoin verkossa tai ulkona. Kohtaamisia on ollut vähemmän kuin yleensä, ja on ollut tarve miettiä, miten olisi turvallista kohdata. Vieläkin tapahtumien ja juhlien järjestäjät ovat epävarmoja, voiko juhlat järjestää, kuinka monta vierasta voi kutsua, ja millaisin järjestelyin on turvallista juhlia.

Äsken luetussa evankeliumitekstissä Jeesus kohtaa matkallaan kolme erilaista ihmistä. Jeesus oli jatkuvasti liikkeellä, ja tässä kohdassa matkalla Galileasta Jerusalemiin. Raamattu ei kerro kovinkaan paljon, keitä nämä nimenomaiset ihmiset olivat, joiden kanssa Jeesus puhui. Ehkäpä satunnaisia kulkijoita tai joukkoon matkalta liittyneitä, mahdollisesti Jeesusta jo seuraavia opetuslapsia. Jeesuksen ajan Israelissa ihmiset kulkivat pääosin kävellen, ja päivämatkat olivat pitkiä. Porukalla oli varmasti mukavampi ja turvallisempi taittaa matkaa.

Kaikkia näitä kohtaamisia yhdistää kutsu. Kaksi kohdatuista kutsuu itse itsensä Jeesuksen seuraajaksi ja yhdelle heistä Jeesus esittää kutsun. Mitä kutsu sitten tarkoittaa?

Yleisesti ottaen kutsu on ilmoitus tilaisuudesta, joka sisältää pyynnön tulla paikalle ja osallistua tapahtumaan tai juhlaan. Tässä yhteydessä kutsulla on muitakin sisältöjä. Lähtökohta on, että Jumala on luonut meidät ja tavallaan kutsunut meidät olemaan ihmisiä, omaksi kuvakseen luotuja. Jumala kutsuu luomaansa ihmistä yhteyteensä ja lähelleen, tuntemaan hänen tahtonsa ja rakkautensa. Kasteessa meidät on liitetty Jumalan perheeseen ja saamme odottaa, että Jumala pitää meistä huolta kuin vanhempi lapsestaan. 

Jumala kutsuu meitä myös työtovereikseen. Täällä maan päällä meillä jokaisella on oma tehtävämme itsemme, lähimmäistemme ja luomakunnan huolenpitäjinä. Jokaisella on omalla paikallaan erilaisia vastuita ja velvollisuuksia, tehtäviä, joissa huolehdimme yleisestä hyvinvoinnista. Luomisessa ihmisille uskottiin tämä tehtävä, ja tässä tehtävässä olemme Jumalan työtovereita.

Kolmanneksi kutsu tarkoittaa tuota evankeliumin kutsua seurata Jeesusta eli liittyä Jumalan valtakunnan palvelukseen. Palveluksessa oleminen on oman kutsumuksen seuraamista. Ihmisillä on erilaisia kutsumuksia. Joku työskentelee seurakunnassa tai perinteisissä kutsumusammateissa. Joku vastaa kutsuun tekemällä musiikkia tai taidetta tai tubettaa, jollain on lahja palvella käsitöiden, lasten hoitamisen tai kirjoittamisen kautta. Jonkun kutsumus voi kuljettaa kauas Suomesta niiden pariin, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia tai jotka kärsivät sodassa tai luonnonkatastrofien keskellä. Yhtä kaikki, jokainen kristitty on kutsuttu palvelemaan omalle paikalleen, ja elämään todeksi uskoaan arkisessa elämässään. Ei ole väliä, minkä ikäinen olet, mihin ammattiryhmään kuulut tai minkä koulutuksen olet saanut. Kyse on siitä, että tunnistaa kutsun ja vastaa siihen omalta paikaltaan, omien edellytystensä mukaisesti. Seurakunta, ekkleesia, kutsuttujen joukko, on se mihin kuulumme, ja sen vuoksi meitä kaikkia koskee tuo Jeesuksen kutsu ”Seuraa minua”. Kuuletko sinä kutsun ja miten vastaat siihen?

Evankeliumitekstissä Jeesus kohtaa kolme erilaista ihmistä. Heitä voisi kutsua vaikkapa sitten kun, mutta kun ja minä -miehiksi.

Sitku-mies on valmis, kun on ensin haudannut isänsä. Onkohan isä juuri kuollut vai kuolemassa? Tuntuisi, että noin juuri pitää toimia -hoitaa ensin kesken jääneet asiat loppuun. Varsinkin jos oma isä odottaa hautaamista. Kymmenessä käskyssäkin sanotaan ”Kunnioita vanhempiasi.” Jeesus on kuitenkin eri mieltä. Sitku-ihmisille ei ole tilaa Jumalan valtakunnassa sillä työ ei odota, ja sen vuoksi liikkeelle on lähdettävä heti. Kaikki muu saa jäädä, kun kutsu käy. Prioriteettilista, se mikä on ensisijaista, on määriteltävä uudelleen.

Minäki-mies on innokas ja valmis seuraamaan Jeesusta, minne ikinä hän meneekään. Mies vaikuttaa tehneen vakaan päätöksen elämänsä suunnasta, ja sen luulisi olevan mieluista Jeesukselle. Mutta ei. Miehen intoon Jeesus vastaa kielikuvalla ketuista ja linnuista, joilla on luolansa ja pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole mitään. Miehen innossa ei varsinaisesti ole vikaa, mutta tuolla karulla vertauskuvalla Jeesus haluaa muistuttaa, että hänen seuraajiensa elämä ei ole aina helppoa. Jeesus ja opetuslapset kiertelivät kylästä toiseen eikä heillä aina ollut varmaa tietoa yösijasta tai mistä saisivat ruokaa tai mihin pääsisivät pesulle. Matteuksen evankeliumissa (Matt. 6: 25-27) Jeesus kyllä sanoo: ” Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Ehkäpä tuo innokas mies muisti Jeesuksen sanat, ja siihen luottaen oli valmis seuraamaan Jeesusta.

Toisaalta pitää ymmärtää, että ihmisen omaa vakaa valintakaan ei aina takaa onnistumista tehtävässä. Jumala itse valitsee seuraajansa ja heidän kohdallaan varmistaa onnistumisen.

Muttaku -mies on hänkin tehnyt valinnan seurata Jeesusta, mutta esittää kuitenkin toiveen, että ennen lähtöä hän saisi käydä hyvästelemässä kotiväkensä. Toive tuntuu aika kohtuulliselta. Siihenkin Jeesus vastaa kieltävästi. ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.” Eteenpäin ei voi mennä katsomalla taakseen. Kaikista mutista on luovuttava, menneet saa ja täytyy unohtaa, ja kääntää katse eteenpäin. Jeesuksen kutsuun vastaaminen tarkoittaa eteenpäin kulkemista, kohti Kristuksen valoa kulkemista, taakseen katsomatta.

Ajattelen, että Jeesuksen kutsuun voi vastata nyt heti ja aloittamalla pienestä. Jeesuksen seuraaminen voi olla aluksi hyvin vaatimatonta ja arkista tai lähes näkymätöntä. Jumalalle voi sanoa, ”tässä olen, käytä minua ja lahjojani”. Jumalan äänen kuulemisen voi asettaa omalla prioriteettilistallaan kärkipäähän.

Jeesuksen seuraaminen valintana tarkoittaa sitä, että suostuu lapseksi, opetuslapseksi. Lapsena ei monesti tiedä, osaa eikä ymmärrä, mutta opetuslapsena saa luottaa, että Jumala kuljettaa ja kantaa.

Ajoitus ei koskaan voisi olla oikeampi kuin nyt, sillä vielä on aikaa ja mahdollisuus valita. Ei tarvitse jäädä odottelemaan näyttävää liikkeellelähtöä sitten kun on jotenkin enemmän valmis tai joku muu asia on hoidettu ja tehty.

Kristittynä eläminen ei lopultakaan tarkoita irrottautumista muusta maailmasta tai perheestä tai kaiken jättämistä taakseen ja sikseen. Enemmänkin on kyse siitä, kuinka minä ja sinä, me kaikki, kristittyinä ja Jeesuksen seuraajina elämme omassa lähiympäristössämme, perheen, työtovereiden ja muiden läheisten keskellä. Sinut on kutsuttu, aloita heti.

Lupauksen varassa

Pyhä Jumala,

tänään tulen eteesi sydän täynnä kiitollisuutta. 

Saan kuulua yhteisöön, joka elää lupauksen varassa. Aamen.

Science is a rocky playground

Pyhä Jumala, rakas Taivaallinen Isä, 

tänä aamuna tulen eteesi yhtäaikaa innostuneena ja uupuneena. Tänään on ensimmäinen arkiviikon tiistai kun saan opiskella koko päivän ja se tuntuu hienolta. Että se, mistä olen koko ajan haaveillut on nyt totta ja vie eteenpäin suunnitelmaani saada opintoja tehtyä. 

Samaan aikaan olen aivan toivoton. Viiden kirjan lukupäiväkirja on todella työläs. En tajua apokryfikirjoista mitään enkä jaksa keskittyä. Aikaa on aivan liian vähän koko paketin tekemiseen. Väsyttää ja keksisin monta muutakin juttua mitä voisin tehdä. Ihmissuhdeasiat pyörii päässä, aamun käänteet (mm. yksi liian aikaisin kouluun mennyt lapsi, kolme kadonnutta pyöränavainta ja liian myöhään aamutoimet aloittanut äiti) tekee rauhattomaksi ja niskaa särkee. Tekee mieli viestitellä puhelimella, hoitaa rästissä olevia juttuja, juoda kahvia, syödä suklaata. Siivoamaan en sentään ala täällä kirjastolla. 

Herra, tulen eteesi kiittämään. Kiitos tästä syksyisestä kauniista aamusta. Kiitos, että sain viedä pienimmän hoitoon ja saatella eppuluokkalaisen kouluun, lähettää yläkoululaisen omiin hommiinsa. Kiitos kupista kahvia (johon hädintuskin oli varaa näin viikko ennen palkkapäivää) ja kiitos kirjaston ilmastointilaitteen rauhoittavasta huminasta. Kiitos mahdollisuudesta ottaa aikaa sille, mikä tuntuu tärkeältä. 

Herra tule avukseni. Auta keskittymään. Auta, että saisin tänään yhden lukupäiväkirjan valmiiksi, jolloin jäljellä olisi enää neljä. Tule avukseni kaikissa opintoihin liittyvissä asioissa. Myös talousasioissa, jotka ei ainakaan parantuneet nelipäiväisen viikon myötä. 

Herra kulje kanssani tämäkin päivä.

Pyhässä nimessäsi, aamen.