Jostainhan se on aina aloitettava

En ole koskaan kärsinyt tyhjän paperin kammosta, mutta nyt kyllä hieman mietityttää, että mitä tähän alkuun pitäisi kirjoittaa??? Omaan päiväkirjaanhan sitä voi raapustaa mitä tykkää, mutta nämä ensimmäiset lokitekstit on siinä mielessä tärkeitä, että Sinä lukijani jaksat tulla tänne takaisin uudestaan ja uudestaan. Jostainhan se on aina aloitettava ja niinpä kerron, mikä asia meidän perheessä aloitettiin loppukesästä uudelleen.

Meidän kuopus, kohta 3vee, katkaisi vähän ennen kesäloman loppua reisiluunsa. Hän joutui ensin viikoksi sairaalahoitoon ja jalkojen vetoon. Jatkohoitona oli massiivinen lantion ja jalat peittävä kipsaus, joka kesti neljä viikkoa.  

"Kesähotelli 2014"

Ensijärkytyksestä selvittyäni tunsin suurta kiitollisuutta, että vain reisiluu katkesi. Ei sattunut päähän eikä selkärankaan eikä onnettomuudesta luultavasti jää mitään pysyvää haittaa.

Tapahtuma on tarjonnut uusia alkuja meille kaikille. Minä äitinä olen saanut puhuvan vauvan hetkeksi takaisin. Sisarukset ovat saaneet nostella leluja ja viihdyttää pientä veljeä oikein olan takaa. Kuopus itse näyttää liikuttavalta isolta vauvalta yrittäessään kannatella päätään ja liikkuessaan kontallaan takaperin. Parasta minulle äitinä on ollut huomata, että viimeaikaisen levottoman aikuisen tilalle on tullut lempeä ja kärsivällinen äiti, joka jaksaa lähes loputtomasti järjestellä pikkupotilaan asentoa hyväksi ja etsiä milloin minkäkin legoukon päätä/miekkaa/kypärää. Ja mikä ihan parastaparasta -kaikki tämä on vain väliaikaista!

Elämä tarjoaa meille yllättäviä tilaisuuksia kasvaa ja kehittyä ihmisinä. Onni onnettomuudessa on todella kliseinen sanonta, mutta miten se voikin olla, että lopulta aina huomaa asioiden menneen parhain päin. Ehkä vähän mutkan kautta, mutta oikeaan suuntaan kuitenkin. Meillä iloitaan joka päivä pienen pojan hatarista "ensiaskeleista" ja arvostetaan piirun verran enemmän sitä arkea, jolloin ei tapahdu mitään. 

Tavallisen hyvää päivää Sinulle armas lukija!