I have nothing else, I have to live in and of love

 ”I have nothing else, I have to live in and of love”, writes Flemish nun and mystic Hadewijch from Antwerpen. She lived in 1200s and she is known of the mystic poetry of love. Hadewijch from Antwerpen called love in seven names: love is a chain, light, coal, fire, dew or babtism, fountain or hell. Which one in each person, depends on him/her and circumstances in life.

I call my self a hope researcher. I am interested of what is hope and where it comes from? Why someone is hopeful and the other one hopeless in same situation? If you you are interested of hope you’ll eventually become interested of pain and suffering, sorrow, vulnerability, joy, creativity and compassion. Hope, as well as love is not only about emotions, it is about acting. It is acts towards to one you believe in being behind of all this, towards yourself and towards to all living creatures.

There is another seven names for love and they are Agape, Amor, Eros, Philautia, Philia, Pragma and Ludus. They are all about emotions but also acts.

Agape means divine love from God who has created us human beings as His image. God’s love is patient and compassionate, truthful and eternal.

Amor and Eros are small sized chubby round brothers, wings on their backs representing passionate love, sexual attraction and strong feelings to other person. I guess many of you have met Amor’s arrow, it doesn’t leave you cold in any sense.

Philia is a form of warm love to your family and friends. It is bonding with people close to you and sense of belonging.

Philautia is you. The one who should look at you in loving eyes, talk to you in supportive voice and applause you when you succeed.

Pragma makes strong marriage. It is realistic expectations to your spouse, willingness to compromise and good deeds in family. It is love towards grandchildren. It is strong, patient and approving love. You practise pragma when you stay even if you would like to escape and seek for harmony when you feel like arguing.

The last love is Ludus. It is a joy of life and living in ease. It offers an escape from daily routines and worries. Ludus is parental love and love to your pets.

It is Ludus that we are here today to celebrate wedding couple's three year old marriage. There has been plenty of love between them and to their children.

If you sometimes feel like there is no love in your life or that love has faded, think again. I am sure that even if brothers Amor and Eros have left due to the harsh daily routines, there is still some Pragma left in shared refrigerator and full fuel tank in a car. There must be Philia, one friend to call and some family members who still love you no matter what. Ludus is the laughter at your child’s face and muddy hand on your shoulder. Philautia is the heart itself and Agape is a gift given to you everyday.

Congratulations to married couple and long live love between you two!

Speech in a wedding 5th August 2017. 

Muuta minulla ei ole, minun pitää elää rakkaudesta

”Muuta minulla ei ole, minun pitää elää rakkaudesta”, kirjoittaa flaamilainen mystikko ja nunna Hadewijch Antwerpeniläinen. Hadewijch Antwerpeniläinen eli 1200-luvulla, ja hänet tunnetaan rakkauden mystiikkaa tulvivista runoistaan. Hadewijch Antwerpeniläinen kuvasi rakkautta seitsemällä eri nimellä: rakkaus on kahle, valo, hiili, tuli, kaste, lähde ja helvetti. Mikä kellekin, riippuu ihmisestä ja elämäntilanteesta.

Viimeaikoina olen tutkinut toivoa. Mitä toivo on ja mistä se syntyy? Miksi joku on toiveikas ja toinen epätoivoinen vaikka tilanteet näyttää päällisin puolin samalta. Toivon tutkiminen johdattaa väistämättä tutkimaan myös kipua ja kärsimystä, surua, haavoittuvuutta, iloa, luovuutta ja myötätuntoa. Rakkautta. Toivon tie on rakkauden tie. Toivo, kuten rakkauskin, ei ole vain tunne vaan se on tekoja. Rakkaus on tekoja suhteessa siihen, jonka uskot olevan kaiken tämän takana, suhteessa itseesi ja toisiin lähellä oleviin eläviin olentoihin.

Rakkauden toiset seitsemän nimeä ovat Agape, Amor, Eros, Philautia, Philia, Pragma ja Ludus. Jokaiseen niistä sisältyy paitsi tunteita myös tekoja.

Agape tarkoittaa jumalallista rakkautta. Rakkautta, jonka kristinuskon Jumala kohdistaa meihin, luomiinsa ihmisiin. Agape on monille tutun korinttolaiskirjeen rakkautta, joka on pitkämielinen ja lempeä, joka iloitsee yhdessä totuuden kanssa, ja joka ei koskaan häviä.

Amor ja Eros ovat roomalais-kreikkalaisen mytologian pienikokoiset, vähän pulleatkin siivekkäät veljekset, jotka saavat ihmiset rakastumaan sokeasti ja hullaantumaan toisistaan hallitsemattomasti. Eros on suurta jännitystä ja huumaa, vahvoja ja väkeviä tunteita. Intiimiä yhdessä oloa, romantiikkaa ja kiihkeyttä. Amor kantaa nuolta, joka osuessaan kohdalle muuttaa ihmisen elämän lopullisesti. Koska siitä rakkaudessa on kyse, vetovoimasta toisen lähelle.

Philia on lämminhenkistä rakkautta lähellä olevia ihmisiä kohtaan. Sen on yhteenkuuluvaisuuden ja turvallisuuden tunnetta ja lempeää vanhemmuutta. Nyt, katso ympärillesi. Kuka täällä on sinulle vielä vieras, mutta jonka tahtoisit olevan kohta tuttu. Mene nyt sen ihmisen tai ryhmän lähelle, tervehdi ja katso, olet juuri saanut philian lämmintä rakkautta osaksesi.

Philautia olet sinä itse. Hyväksyvä katse peilistä, kannustava ääni päässä kun asiat ei suju ja raikuvat aplodit kun onnistut. Anna itsellesi lämmin halaus. Nyt. Olet sen ansainnut.

Pragma on kestävän avioliiton salaisuus. Se on realistisia odotuksia kumppanilta, valmius tehdä kompromisseja ja yhteisen hyvän tavoittelua. Se on isovanhempien rakkautta lapsenlapsia kohtaan. Pragma on kestävää, kärsivällistä ja hyväksyvää. Sitä voit osoittaa joka päivä jäämällä silloin kun tekisi mieli paeta ja ottamalla sovinnon askeleen kun tekisi mieli riidellä.

Rakkauden viimeinen nimi on Ludus. Ludus on iloa ja keveyttä ja tarjoaa pakoa arjen huolista ja askareista. Ludus on sisäinen lapsemme, luova, hassu ja leikkisä. Ludus on vanhemman ja lapsen välistä rakkautta, ja iloa lemmikistä. 

Ludus on se, että olemme täällä tänään iloitsemassa siitä, että hääparin elämässä on riittänyt rakkautta jo kolme vuotta. Sitä on riittänyt myös heidän lapsilleen ja kaikille meille läheisille.

Jos joskus tuntuu, että rakkautta ei ole tai että se on jostain syystä hiipumassa, ala tarkastella rakkautta uudella tavalla. Olen ihan varma, että vaikka veljekset Amor ja Eros olisivat arjen paineissa lähteneet tiehensä jostain löytyy vielä Pragmaa, yhteinen jääkaappi ja tankattu auto tai Philiaa, ystävä, jolle voit soittaa tai perhe, joka rakastaa sinua kaikesta huolimatta. Ludus on nauru lapsen huulilla tai kurainen käsi kaulalla. Philautia on sydän itse ja Agape lahjana saatua.

Lämpimät onnittelut hääparille!

Puhe häissä 5.8.2017

Perstuntuma toimii tosi harvoin

Meillä on ruokapöydässä aina jotain kasviksia. Hyvin usein ruoalla syödään salaattia ja lämpimiä kasviksia tai vähintään pikkutomaatteja ja kurkunpaloja. Jos on oikein kaappi tyhjänä, löytyy sentään aina porkkanoita pilkkoa pääruoan kaveriksi. Kuitenkin heräsin yhtenä päivänä siihen, että lasten lautasilla on lähinnä pastaa, perunaa tai riisiä ja sen kanssa tarkoitettua lihaa, kanaa tai kastiketta. Tarjolla on, tarjottu on, mutta ottaako kukaan?

Se on kyllä ihan sama ihmissuhteissa ja varsinkin parisuhteessa. 

Naiset kuvittelevat usein elävänsä suhteessa, jossa on hyvä keskusteluyhteys kunnes heräävät siihen tosiasiaan, että yhteys toimii vain toiseen suuntaan. Kun nainen kertoo avoimesti  (ja joskus hyvin vuolaasti ja värikkäästi) ajatuksistaan ja tunteistaan, mies kuuntelee kyllä, mutta ei tuo keskusteluun omaa osuuttaan. 

Olen itsekin kuvitellut olleeni suhteissa, joissa on hyvä keskusteluyhteys. Jälkeenpäin olen kuitenkin herännyt siihen, että itse olen kyllä kertonut jokaisen sieluni syövereistä löytyneen yksityiskohdan ja siihen liittyvän tunteen (koska se on minulle helppoa ja minun tapani hahmottaa maailmaa ja itseäni suhteessa siihen), mutta en tiedä mitään miehestä. Jotenkin sitä ajattelee, että kun itse avautuu ja antaa esimerkkiä ja luo tapaa keskustella, toinenkin tekisi niin, mutta kun ei. Tottahan se on, että jos minä syön salaattia, ei se salaatti lasten vatsoihin päädy. 

Tutkimusten mukaan onnellisen parisuhteen yksi keskeinen tekijä on pariskunnan kyky ylläpitää keskusteluyhteyttä ja varsinkin hyvästä sellaisesta seuraavaa tunneyhteyttä. Kokemus tunneyhteydestä on erityisen tärkeää naisille, ja sen puuttuminen altistaa monenlaiselle pahoinvoinnille, ja on monen eron taustalla. Keskimäärin naisilla on suurempi tarve ja parempi taito sanoittaa asioita ja puhua tunteistaan. Epäsuhta syntyy kun ihmissuhteen toinen osapuoli hahmottaa maailmaa eri tavalla. Monet miehet kertovat itsestään ja tunteistaan olemalla paikalla, tekemällä asioita ja olemalla luottamuksen arvoisia. Kaikki edellä mainitut ovat hyviä tapoja, mutta riittävät korkeintaan työelämässä. Ihmissuhteessa tarvitaan paljon muutakin. Omien ajatusten sanoittamista, tunteiden tunnistamista ja niistä kertomista ja toisen ajattelusta kiinnostumista! 

Ymmärrän, että ihmiset on erilaisia. Ja meillä on erilaisia taitoja. Niitä taitoja, jotka meiltä luonnostaan puuttuu voi kuitenkin harjoitella! Jos et ymmärrä itseäsi, opettele. Jos et osaa kertoa siitä, opettele. Jos et osaa keskustella, puhua ja jakaa asioita, opettele (hyvä mies). Väitän, että suomalaisilla miehillä on maailman parhaat opettajat näiden taitojen opetteluun, suomalaiset naiset. Perstuntuma toimii tosi harvoin. 

Oikea joulu

Joulukuu on ovella ja eilen sai jo sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. Eilen otin myös esille vaarin tekemän jouluseimen ja toisen pikkuriikkisen, jonka löysin syksyllä kirpputorilta. Seimen esillelaitto onkin ainoa jouluperinne, jonka toistan joka vuosi. Muut perinteet vaihtelevat vuodesta toiseen sen mukaan, missä olen ja kenen kanssa. Monenlaisia jouluja on ollut. 

Liityin taas tapani mukaan (oho, onhan minulla toinenkin jouluperinne) Facebookin Jouluapua -ryhmään ja lueskelin siellä julkaistuja avunpyyntöjä erilaisissa tilanteissa olevilta perheiltä. Kaikille tuntuu olevan yhteistä yllättävät elämäntilanteet esimerkiksi työttömyys, sairaudet ja kuolemantapaukset ja niistä seuranneet vaikeudet elämässä. Monissa perheissä on lapsia ja vanhemmat kantavat suurta huolta erityisesti heidän puolestaan. Lähes kaikissa tarinoissa toistuu toive järjestää lapsille "oikea joulu". "Oikean joulun" koetaan syntyvän hyvästä ruoasta ja lahjoista (pääosin lapsille). 

Ei tuossa toiveessa ole mitään väärää, mutta jotenkin tulen siitä surulliseksi, sillä avunpyyntöjen määrästä päätellen tosi monessa kodissa ei tänä vuonna vietetä "oikeaa joulua". On vaikea uskoa, että kaikki avun tarpeessa olevat saisivat lopulta korean joulupöydän ja lahjoja kuusen alle, ja että kaikilla olisi läheisiä ihmisiä joulun aikaa jakamassa. Olen jutellut joulusta jo monen ihmisen kanssa. Useimmat eivät odota ruokaa, lahjoja tai jouluidylliä. Moni ei vietä joulua ollenkaan tai on jouluna töissä, syö ihan samaa ruokaa kuin muulloinkin tai ei mitään, ei saa yhtään lahjaa ja on yksin. Aika monilla ei ole tietoa, missä ja kenen kanssa joulunsa viettävät. Yhä useammalla ei ole varaa kaupalliseen jouluun. Moni haluaisi hypätä pyhien yli, jotkut menevät töihin ettei tarvitse järjestää joulua. Näennäisesti itse valitusta joulunviettotavasta huolimatta pettymys on suuri kun "oikea joulu" jäi viettämättä. 

Mielestäni ongelma ei tässä ole niukka juhlapöytä, puuttuvat lahjat tai seura vaan käsitys "oikeasta joulusta". Mikä ihme se sellainen on ja miksi sitä toitotetaan joka tuutista? Jokainen naistenlehti kirjoittaa, kuinka teet oikean joulun tunnelman ruokineen ja lahjoineen. Samaan aikaan naapurilehti neuvoo, miten joulun voi viettää vähällä rahalla/jos olet töissä/jos haluat olla ekologinen/jos olet yksin jne. 

En vastusta joulua tai muitakaan juhlia, sillä ihminen tarvitsee arjen vastapainoksi juhlaa. Erityisesti joulunaika tarjoaa monelle tarpeellisen hengähdystauon. Kuitenkin ihan liian monelle äidille ja isälle, yksinäiselle, nuorelle, lapselle ja vanhukselle joulunaika on surullista aikaa, koska "oikea joulu" karkaa vuosi vuodelta kauemmaksi. Heitä ei lohduta ajatus, että Jeesus syntyi vaatimattomiin olosuhteisiin, ja luultavasti Marialla ja Joosefillakin oli nälkä tai ei ainakaan notkuvaa juhlapöytää tallin perukoilla. 

En tiedä, miten oikea joulu järjestetään. Tänä(kin) vuonna saan olla läheisteni kanssa ja siitä syntyy sitten mitä syntyy. Ihan riittävän oikea joulu. 

Kateus on sielun hometta

En ole pitkään aikaa kirjoittanut mitään julkaisukelpoista enkä kyllä lupaa, että tämäkään teksti olisi. Aihe on kuitenkin pyörinyt mielessäni kauan ja ehkä jopa estänyt mistään muusta kirjoittamista. 

Joitakin vuosia sitten eräs ihminen, jota arvostan kovasti monista syistä, kertoi olevansa kateellinen. Suhtauduin asiaan kevyesti, mutta myötätunnolla, ymmärtäen. Ainakin yritin. Oikeasti en ymmärtänyt, mistä tuo ihminen puhui. Mitä syytä hänellä oli olla kateellinen ja kenelle tai miltä se oikein tuntuu? No nyt tiedän. Valitettavasti. 

Kateus tuntuu kurjalta. Sielun home saa kaiken vihertämään ja entiset ja uudet ilon aiheet tuntumaan mitättömiltä. Kurjaa oloa ei helpota se, että henkinen piiska viuhuu korkealla ilmassa syyttäen kiittämättömyydestä, kohtuuttomuudesta ja ahneudesta. 

Kateus, invidia (lat.) on yksi kuolemansynneistä ja tarkoittaa pahansuopaa katsetta, jolla on taipumus nähdä, että toisella on aina enemmän ja paremmin. Kateuden taustalla ei välttämättä ole mitään todellisia syitä tai huono-osaisuutta. Kokemus, että ei ole riittävän hyvä, onnistunut tai menestynyt riittävät kateuden tunteen syntymiseen. On todella noloa olla kateellinen, sillä kateuden kohteet (ihmiset ja asiat) paljastavat, mitä olisi itse elämässään halunnut, mutta on jäänyt paitsi. En edes kehtaa kertoa, mistä kaikesta olen ollut viime aikoina kateellinen ja keille. 

Kateuden vastavoima on kiitollisuus, joka tekee näkyväksi ihmisen todellisen arvon ja arvostukset. Kiitollisuus näkee sen, mikä on tässä ja nyt ja se jotenkin asettaa ihmisen hetkeen -en voi juuri nyt olla missään muualla, minkään muunlaisena. Kiitollisuus on myös valtava voimavara, sillä se ei ole riippuvainen muista. Tukalissakin tilanteissa voi aina olla kiitollinen, että on vielä hengissä. Huomenna ehkä kuollut, mutta juuri nyt, elossa. Ja siitä on hyvä lähteä. 

En viitsi puuduttaa teitä listalla kiitollisuudenaiheita tässä yhteydessä, koska se tuntuisi vähän kornilta. Ei ihminen yhtäkkiä muutu kateellisesta kiitolliseksi vaan kehitys on varmastikin monenlaisten käänteiden summa. Sen kuitenkin sanon, että hometaloakin aletaan korjata paljastamalla home vaikka sen seurauksena nurkissa vetää ja runko alkaa horjua. Niin minäkin tein sieluni homeen suhteen. Se heittäköön ensimmäisen kiven, ken ei hometta sielussaan kanna. 

Ei mitään uutta auringon alla

En ole koskaan ymmärtänyt Saarnaajaa. Saarnaaja on Raamatun valittaja, jolla ei ole mikään hyvin -mitään uutta ei tapahdu, vanhoja on turha muistella eikä näköpiirissä ole muuta kuin murhetta. Ilonkin hetkellä Saarnaaja muistaa muistuttaa itseään ja muita, että kaikki on katoavaa tai vähintäänkin turhaa. 

Minä olen saarnaaja. Pessimistinen valittaja, jolla ei ole mikään hyvin. Päivät valuu puurona hellalle, loma meni jo ja (aurinkoiseen) kesään on vielä aikaa. Jos tänään paistaa aurinko, niin takuulla ei huomenna. 

Saarnaajan kirjan tunnetuin kohta lienee tämä ajasta kertova jae (Saarn. 3): 

"Kaikella on määrähetkensä, 

aikansa joka asialla taivaan alla. 

Aika on syntyä ja aika on kuolla, 

aika on istuttaa ja aika repiä maasta,

aika itkeä ja aika nauraa…"

Miten minusta tuntuu, että asioille ei ole enää määrähetkiä? Kaikki pyörii ympäri vuoden ja kun luonto valmistautuu syksyllä talveen ja lepoon ihmisten vauhti vaan kiihtyy. Pahin kiihdytys osuu joulun alle, jolloin neljäs kvartaali lähestyy loppuaan ja koko vuosi pannaan pakettiin. Se onneksi meni jo. En oikein ehtinyt mukaan. En kyllä ehtinyt suunnitella tulevaakaan vuotta uutena vuotena ja sekin meni jo. Tässäpä sitä sitten mennään ihan ilman suunnitelmia. 

Joulupäivänä löysin metsästä puolukanvarvun. Siinä se lepäsi vasta sataneen lumen alla, vähän vinksallaan eikä todellakaan parhaimmillaan. Kaukana takana ja pitkällä edessä oli sen päivät marjaa tekevänä metsänneitona. Mutta siinä se lepäsi. Entä jos minäkin? 

Minä annan suunnan, sanat ja suojeluksen

Olen viime aikoina miettinyt paljon kutsumusta. En pelkästään työn suhteen vaan yleisemmin koko elämää koskevina kysymyksinä: mihin ihmeeseen minua oikein kutsutaan, mihin kutsuun olen vastannut ja mihin kutsuun haluaisin vastata? Voinko jättää jonkun kutsun kuulematta tai voinko muuttaa mieltäni? 

Oma kutsumus tuntuu tällä hetkellä ylivoimaisen raskaalta. Suunnan pitäisi olla selvä, mutta joku kumma epäusko valuu kaiken päälle ja riittämättömyys riivaa. On kuin ajaisi pyörällä ilman rengasta, kaataisi puuta ilman sahaa tai maalaisi taulua ilman maalia -eteenpäin ei pääse, puu ei kaadu eikä taulu valmistu.  

Vanhan testamentin profeetoista Jeremia (Jer. 4-17) paini vähän samojen asioiden kanssa. Jeremia oli Jumalan valitsema profeetta, mutta koki olevansa ihan väärä valinta -liian nuori, liian kokematon, liian pelokas. 

Mutta Jumala sanoi: 

"Älä sano, että olet liian nuori vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Minä annan sanat sinun suuhusi." Jumalan antama suunta oli selvä, Hän lupasi tarvittavat sanat ja suojeluksen, mutta silti Jeremia tunsi ettei riitä. 

Riittämättömyyden tunne on viheliäinen kaveri. Se pakottaa laittamaan likoon kaiken ja yrittämään aina uudestaan, mutta silti se ei ole koskaan tyytyväinen. Se saapuu tarpeettomuus kainalossaan ja kysyy kerta toisensa jälkeen: mitä järkeä, mitä merkitystä ja mitä väliä? Ja sille tekisi mieli huutaa, että turpa kiinni, mutta kun ei saa niin isoa ääntä aikaan, että se vaikenisi. Saatikka, että osaisi vastata.

Ja minä vastaan vaikkei kukaan kysy: "Minä olen marraskuu. Olen kaamos ja harmaus. Mustaa asfalttia ja tuhkaluukku. Olen peitonalunen. Olen sumu. Olen mätä lehti lenkkipolulla, olen kynnetty pelto, olen tumma kuusikko. Tänne eivät säteesi yllä. 

Minä olen maailman valo, sanoo Jeesus. 

Minä vastaan: Sinä sanot olevasi valo. Minun ei tarvitse olla. En jaksa loistaa, enkä kimmeltää, en hehkua tai kipinöidä. Minä olen itseni. Riittäähän se?"  (Mika Lahtinen)

http://areena.yle.fi/radio/2463672